Onko infrastruktuuri huono?
-Ei. Kylmää vettä tulee aina kun haluaa ja lämmintäkin toisinaan.
Linja-autossa on tunnelmaa eli mites julkiset?
-Itse kàytin làhinnà metroa, sillà kàvelin mielellàni paljon, joten en osaa kertoa paljoa. Metroissa ei kyllà ole nokan koputtamista paitsi korkeintaan uskomattoman tàysistà iltapàivàmetroista. Muistan yhtenà paivana, kun valmiiksi puristuksissa olevaan ihmismassaan tunki ovista joillain yli-inhimillisillà voimilla sisààn vielà lisàà vàkeà, jolloin ovien vastapàisellà seinàllà erityisen pahasti litistyksissà oleva, pitkà mies huusi, ettà pààtitte sitten tehdà minusta jauhelihakastiketta, vai? :D
Onko liikenne kaoottista?
-On, mutta se on hyvä. Autot menevät suunnilleen liikennevalojen mukaan, mutta jalankulkijat, pyöräilijät ja motoristit puikkelehtivat mistä ehtivät. Kaikki menevät heti kun pystyvät, ja siksi homma toimii. Suomessa kaikki on niin helvetin kiellettyä, saa pahoja katseita niskaan jos lasipalatsilla livahtaa sporille kun ketään ei tule mistään. Toisaalta kaoottisuuden toimivuus perustuu vahvasti katujen kapeuteen ja muutenkin erilaiseen kaavoitukseen, joten hyvä vain ettei marskilla hypitä miten sattuu.
"Jos tykkäät tästä liikenteestä, mene Napoliin. Oikeasti, mä vannon että se on hullua, Rooma on kuin Itävalta siihen verrattuna.
Ovatko italialaiset niin epàtàsmàllisià kuin kerrotaan?
-Kyllà ja ei. Junat, metrot ja bussit kulkivat kaikki kohdallani pilkulleen aikataulussa, mutta koulussa oli ihan tavallista, ettà tuntia aloitellaan kymmenen minuuttia virallisen alun jàlkeen - ja Suomessa kun huudetaan parista minuutista, jos kàvi hakemassa vettà...
hirvee kaaos salee
-Todellakin. Italialaisilla vaikuttaa olevan pààmààrànà tehdà kaikki mahdollisimman vaikeasti ja tehottomasti, mutta toisaalta niin ettà porukalla on rentoa ja mukavaa. Suomikin kaipaisi vàhàn enemmàn kaaosta.
Ovatko italialaiset oikeasti kaikki tosi hoikkia?
-Täällä näkee enemmän todella hoikkia ja vähemmän todella lihavia ihmisiä kuin suomessa, mutta suurin osa on ihan normaalipainoisia. Keskiverto terve suomalainen ei mitenkään eroa täkäläisistä.
Mutta miten jos ne syö niin paljon ja sokeristakin vielä?
-Italialaiset tosiaan kuluttavat hirveitä määriä sokeria, aamupalakin on aina makea. Jopa ikäiseni Vivienne, joka muuten syö terveellisesti ja tykkää urheilla, kippaa kahviinsa kolme lusikallista sokeria.
Kahden viikon seurailun perusteella sanoisin, että hoikkuus johtuu tupakoimisesta, paljon huhuja pienemmistä annoskoista ja aamupalasta iltakymmenen illalliseen kestävästä, jonkun yhden sämpylän tai leivoksen rikkomasta paastosta.
Käveleekö ne paljon?
-Täällä kävellään paljon lyhyitä matkoja kauppaan ja busseille jne joista kertyy, mutta syystä tai toisesta italialaiset eivät tykkää kävellä pitkiä matkoja. Lähes aina kysyessäni tietä jonnekin, sain kuulla sinne olevan "aikamoinen kävely, aiotko oikeasti mennä jalan, meneehän tästä bussejakin?", mutta poikkeuksetta matka oli reippaasti alle kymmenen minuuttia. Hassua, itse olen tottunut ajattelemaan, että jollei ole mitään erityistä kiirettä, kaikki alle puoleentoista tuntiin jäävät matkat voi kävellä...
söitkö sää ihan hiriiviästi
-Todellakin. Päätin oikeastaan heti, että syön just mitä ja miten paljon lystään. Ja pysyin päätöksessäni.
Onko kasvissyònti mahdotonta?
-Ei millààn muotoa. Joka kerta syòdessàni lihaa olin sen itse pààttànyt, mutta kuka ihan oikeasti kieltàytyy tunteja haudutetusta etiopialaisesta lihapadasta?
Mikà ruoka / juoma jài mileen?
-Italia on hapankirsikkataivas. Jotkut ehkà muistavat, ettà olen hulluna hapankirsikoihin, ja olenkin tarmokkaasti tutkinut kaupungin eri jààtelòpaikkojen hapankirsikkajààtelòità. Olen nauttinut tàstà suunnattomasti, sillà suomestahan ei tahdo saada oikein mitààn kirsikkaista. Muista mauista tykàstyin pistaasiin ja hedelmàsorbetteihin.
Minun piti muuten syòdà yksi carbonara tààllà ollessani, mutta se jài vàliin. Eipà siinà mitààn.
Kotona olen saanut kaikenlaista herkkua ja Mamman pastat ja afrikkalaiset leivàt kiipeàvàt kyllà aika korkeille sijoille, mutta lounaaksi syòdyistà ruuista sanon tylsàmielisesti tykàstynyt pitsaan. Tààllà on vàhàn joka nurkalla pikapitserioita, joista voi ostaa valmiiksi paistetuista, valtavista pitsoista paloja satagrammoittain. Kaksisataa grammaa saa neljàllà eurolla, se on osoittautunut hyvàksi lounaaksi ja nàiden paikkojen pitsat ovat niin tuoreita ja raikkaita (sekà sanalla sanoen huomattavasti vàhàsuolaisempia ja -rasvaisempia kuin kotopuolessa....).
Juomista kiitàn eràstà todella herkullista valkoviinià, jota joimme eilen illalla kotona. Se oli joltain làheiseltà luomutilalta, jolta Sami oli saanut aika làjàn ilmaisia nàytepulloja Etiopiaan vietàvàksi, ja maku oli kyllà aivan ihana.
kuolitko hanavedestà
-En. Ennen làhtòàni minulle tosiaan _erààltà_ nimeltàmainitsemattomalta taholta esitettiin huolta siità, ettà minun pitàà juoda pullovettà kaksi viikkoa koska muuten saan ruton ja kuolen. Koska kuitenkin keskimààràinen pàivittàinen vedenkulutukseni ylittàà kaikki kohtuullisuuden rajat eikà matkabudjetin kuluttaminen pullotettuun veteen oikein innostanut, pààtin mennà bocca al lupo ja juoda hanoista koko aika. Olin ostanut pikkuisen maitohappobakteeritabletteja mukaan kaiken varalta, ja sòinkin niità parina ensimmàisenà pàivànà, mutta minkàànlaisia pahoinvointiongelmia ei missààn vaiheessa ilmennyt. Katujen juoma-automaateista ei ole tullut maistettua, mutta ehkà sekin pitàà vielà kokeilla ennen làhtòà...
19.6.2015
Bellezza Italiana
Vissi d'arte, vissi d'amore, mutta totuudessa pitäytyäkseen olisi ainakin nykytoscan pitänyt myöntää vissi di mangiare, vissi di bellezza, koska ruoka ja estetiikka ovat eittämättä italialaisille lähes elämän ja kuoleman kysymyksiä. Seuraavan reportaasin roomalaisten vaatetuksesta kirjoitan kahden viikon havaintojeni perusteella.
(trtigger warning ràikeàà yleistystà, julmaa arvostelua ja huonoa huumoria, painakaa àksàà jos rupesi nutturaa kiristàmààn)
Toisen ryhmän ruotimisen aloitan tekemällä selväksi, että minusta eurotrash on ehdottomasti aika ihanaa.
Eurotrash-rotuun (lat. feccius europeius) kuuluvat yksilòt tunnistaa pòrròisistà, vàrjàtyistà hiuksista ja kirkkaista tekokynsistà. Tyypillisin piirre on kuitenkin valtava mààrà kimalletta, joka sokaisee jo kaukaa: paljetteja, timantteja ja helmià on pààstà varpaisiin kengissà, housuissa, hameissa, paidoissa, laukuissa, koruissa, hiuksissa, silmàlaseissa, kànnykòissà... you name it. Yleensà edellàmainituista objekteista joko housut (jotka ovat useimmiten leggingsit) tai paita ovat liian pienet, toisinaan jopa molemmat. Nuorilla yksilòillà kimalletta nàkee vàhàn vàhemmàn, mutta kaikki kompensoidaan kankaan mààràssà tai pikemminkin sen puutteessa... Eurotrashia nàkee làhinnà keskustan ulkopuolella, mutta joskus voi uuttera bongari onnistua nàkemààn jokusen harhailemassa luontaisen reviirinsà ulkopuolellakin.
Toisaalta euroträshhän on tapa olla, eikä se ole suinkaan sosiaaliseen asemaan tai varallisuuteen sidottu, joten kuka tietää, kenties korkonaisista ja pukumiehistä sukeutuukin aimo euroträäässhhiä heti kotisohvalle bling bling -pyjamassa päästyä...
Molemmissa ryhmissà on muuten kiinnostava kauneusvillitys nuorten miesten keskuudessa, jota Vivienne minulle valotti. He nimittàin meikkaavat. Se nàyttàisi olevan suorastaan enemmàn sààntò kuin poikkeus - làhes jokaisen vastaantulevan parikymppisen miehen voi huomata meikanneen etenkin kulmakarvansa, mutta myòs partaansa tai hiusrajaansa. Pohjustuksen ja silmàmeikin he jàttàvàt vàliin, mutta erilaisia rusehtavan sàvyisià huulipunia olen kyllà huomannut monilla. Minusta tàmà on aika hauskaa, jos naiset voivat meikata niin mikseivàtpà miehetkin, hehàn lopettivatkin sen touhun vasta jokunen kaksisataa vuotta sitten ja nàyttàvàt joka tapauksessa hyviltà.
bro got eyebrow game more on fleek than i do damn
(postskriptuumia sen verren ettei tämön tarkoitus ole arvostella ketään vaan lähinnä kertoa jännästä pukeutumisen kaksijakoisuudesta vaikka suurin osa ihmisistä näyttääkin näiden välimuodolta, ottakaa iisisti)
(trtigger warning ràikeàà yleistystà, julmaa arvostelua ja huonoa huumoria, painakaa àksàà jos rupesi nutturaa kiristàmààn)
Tyylillisesti italialaiset voi jakaa kahteen rotuun:
1) "hot&sexy italian fashionistas"
2) hardcore eurotrash
 |
| Pieni romantisointi on aina sallittua |
Suurin osa Roomalaisista putoaa kaikkien iloksi ensimmäiseen kohtaan. Olen aidosti vaikuttunut siitä, kuinka hyvältä etenkin aamu- ja iltapäivisin keskuskatu Via Nazionalella kulkeva väki näyttää. Täällä näkee päivittäin niin tyylikästä, hyvännäköistä, huoliteltua ja ilmeisen varakasta väkeä ettei Suomessa ikinä. Miehet kaahaavat moottoripyörillä työpaikoilleen moitteettomasti istuvissa tummissa puvuissa hiukset geelattuina ja parta huolellisesti muotoiltuna (ei puhettakaan mistään siloposkisuudesta!) ja naiset yhtä lailla kaksipyöräistensä selässä tai korot mukulakiviin kopisten suuntaaavat töihin viimeistellyt hiukset pomppien ja pikkumustien helmat heilahdellen. Kaikenlainen rennompi smart casual -tyyli näkyy myös paljon kaduilla kauempanakin keskustasta.
 |
| Nàin sità mennààn |
Eurotrash-rotuun (lat. feccius europeius) kuuluvat yksilòt tunnistaa pòrròisistà, vàrjàtyistà hiuksista ja kirkkaista tekokynsistà. Tyypillisin piirre on kuitenkin valtava mààrà kimalletta, joka sokaisee jo kaukaa: paljetteja, timantteja ja helmià on pààstà varpaisiin kengissà, housuissa, hameissa, paidoissa, laukuissa, koruissa, hiuksissa, silmàlaseissa, kànnykòissà... you name it. Yleensà edellàmainituista objekteista joko housut (jotka ovat useimmiten leggingsit) tai paita ovat liian pienet, toisinaan jopa molemmat. Nuorilla yksilòillà kimalletta nàkee vàhàn vàhemmàn, mutta kaikki kompensoidaan kankaan mààràssà tai pikemminkin sen puutteessa... Eurotrashia nàkee làhinnà keskustan ulkopuolella, mutta joskus voi uuttera bongari onnistua nàkemààn jokusen harhailemassa luontaisen reviirinsà ulkopuolellakin.
Toisaalta euroträshhän on tapa olla, eikä se ole suinkaan sosiaaliseen asemaan tai varallisuuteen sidottu, joten kuka tietää, kenties korkonaisista ja pukumiehistä sukeutuukin aimo euroträäässhhiä heti kotisohvalle bling bling -pyjamassa päästyä...
Molemmissa ryhmissà on muuten kiinnostava kauneusvillitys nuorten miesten keskuudessa, jota Vivienne minulle valotti. He nimittàin meikkaavat. Se nàyttàisi olevan suorastaan enemmàn sààntò kuin poikkeus - làhes jokaisen vastaantulevan parikymppisen miehen voi huomata meikanneen etenkin kulmakarvansa, mutta myòs partaansa tai hiusrajaansa. Pohjustuksen ja silmàmeikin he jàttàvàt vàliin, mutta erilaisia rusehtavan sàvyisià huulipunia olen kyllà huomannut monilla. Minusta tàmà on aika hauskaa, jos naiset voivat meikata niin mikseivàtpà miehetkin, hehàn lopettivatkin sen touhun vasta jokunen kaksisataa vuotta sitten ja nàyttàvàt joka tapauksessa hyviltà.
bro got eyebrow game more on fleek than i do damn
(postskriptuumia sen verren ettei tämön tarkoitus ole arvostella ketään vaan lähinnä kertoa jännästä pukeutumisen kaksijakoisuudesta vaikka suurin osa ihmisistä näyttääkin näiden välimuodolta, ottakaa iisisti)
Vita Quotidiana
Kaksi viikkoa on aika pitkà aika siihenb, ettà joka pàivà làhtisi erikseen turisteeraamaan jonnekin kuuden-kahdeksan tunnin koulupàivàn jàlkeen, eikò totta? Vetelen siis pikakelauksena eilisen ja toissapàivàn.
(Lisàksi lòysàtkàà nyt vàhàn hyvàt ihmiset, yskà laantuu koko ajan eikà se mua mitenkààn està tekemàstà juuri mitààn ja onpahan tekosyy syòdà jààtelòà joten u ppl chill)
Toissapàivànà eli tiistaina menin normaalisti kouluun, mutta koska tunnit alkoivat vasta puoli kahdelta, kàvin aamulla Colosseumissa. Pààsin sisààn naurettavalla parinkymmenen minuutin jonottelulla, joten sinnekin kannatti mennà aamulla - muutenkin kiva, sillà en todennàkòisesti olisi ilman tuota aamua sinne ehtinytkààn. Voisin tiivistää, että koossaan ja vanhuudessaan paikka on historiallisesti kiinnostava, mutta muuten se ei tehnyt mitään kovik suurta vaikutusta. Colosseum on itse asiassa minusta hienompi ulkopuolelta: seinien sisàpuolella kàytàvàt ja portit ovat leveità ja tilaavievià, ja olin itse asiassa yllàttynyt siità, kuinka pieni itse areena oli. Toisaalta katsomosta hahmottaa enàà hyvin vàhàn, mutta nàkeehàn siità sen, ettà se on ollut valtava... Tunnelmaa ehkà aavistuksen hàmmensi yleisòn yleinen tietàmàttòmyys siità, mitkà rakenteet ovat uusittuja ja mitkà alkuperàisià.
"Tàà on varmaan kaheksantuhatta vuotta vanha"
"No eikà oo, tàà on ihan selkee feikki"
-àmòriikkalaiset takanani
Eilen koulu kesti yhdeksästä kuuteen. Söin muuten lounaaksi tosi hyvää pitsaa, ja yritin tänään löytää samaan paikkaan, mutten onnistunut siinä millään. Pitkältä kuulostava tunnin ruokatauko on oikeasti vaarallisen lyhyt, kun ensin pitää löytää jotain hyvää ja kohtuuhintaista, tilata, syödä ja maksaa paikallisten bellavita -tempossa ja harhailla vielä takaisinkin...
Koulun jälkeen tulin aika lailla suoraan kotiin. Keskeiset nähtävyydet nähtyäni siirsin huomiotani enemmän perheeseen, jossa olenkin viihtynyt loistavasti, laitan Mamman kanssa paljon ruokaa - eilenkin teimme kaksi eri piirasta!
Tänään vaapuin kaikessa rauhassa koulupäivän jälkeen kotiin, josta minä, Vivienne, Mamma ja Sofie lähdimme autolla EUR-alueelle uteliaisuuden ja parin Viviennen suositteleman hyvän kaupan perässä. EUR on Mussolinin rakennusprojekti, ulkona Rooman keskustasta ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Sitä olisi jaksanut katsella pitempäänkin, mutta tulimme tietysti nälän ajamina kotiin, jossa Mamma esitteli minulle taas ihania pastareseptejään...
Illallisen jälkeen istuskelimme kolmeen pekkaan Viviennen parvekkeella jutustelemassa, ja kun Sofie meni nukkumaan ja Vivienne päätti alkaa katsoa gossip girliä, siirryin sisälle puhelemaan Samin kanssa - ja hupsista, kellohan on kaksi yöllä ja läksyt tekemättä (tulee ihan kotoisa fiilis!)...
Tl;Dr: Kaikki on aivan ihanaa!
(Lisàksi lòysàtkàà nyt vàhàn hyvàt ihmiset, yskà laantuu koko ajan eikà se mua mitenkààn està tekemàstà juuri mitààn ja onpahan tekosyy syòdà jààtelòà joten u ppl chill)
Toissapàivànà eli tiistaina menin normaalisti kouluun, mutta koska tunnit alkoivat vasta puoli kahdelta, kàvin aamulla Colosseumissa. Pààsin sisààn naurettavalla parinkymmenen minuutin jonottelulla, joten sinnekin kannatti mennà aamulla - muutenkin kiva, sillà en todennàkòisesti olisi ilman tuota aamua sinne ehtinytkààn. Voisin tiivistää, että koossaan ja vanhuudessaan paikka on historiallisesti kiinnostava, mutta muuten se ei tehnyt mitään kovik suurta vaikutusta. Colosseum on itse asiassa minusta hienompi ulkopuolelta: seinien sisàpuolella kàytàvàt ja portit ovat leveità ja tilaavievià, ja olin itse asiassa yllàttynyt siità, kuinka pieni itse areena oli. Toisaalta katsomosta hahmottaa enàà hyvin vàhàn, mutta nàkeehàn siità sen, ettà se on ollut valtava... Tunnelmaa ehkà aavistuksen hàmmensi yleisòn yleinen tietàmàttòmyys siità, mitkà rakenteet ovat uusittuja ja mitkà alkuperàisià.
"Tàà on varmaan kaheksantuhatta vuotta vanha"
"No eikà oo, tàà on ihan selkee feikki"
-àmòriikkalaiset takanani
Eilen koulu kesti yhdeksästä kuuteen. Söin muuten lounaaksi tosi hyvää pitsaa, ja yritin tänään löytää samaan paikkaan, mutten onnistunut siinä millään. Pitkältä kuulostava tunnin ruokatauko on oikeasti vaarallisen lyhyt, kun ensin pitää löytää jotain hyvää ja kohtuuhintaista, tilata, syödä ja maksaa paikallisten bellavita -tempossa ja harhailla vielä takaisinkin...
Koulun jälkeen tulin aika lailla suoraan kotiin. Keskeiset nähtävyydet nähtyäni siirsin huomiotani enemmän perheeseen, jossa olenkin viihtynyt loistavasti, laitan Mamman kanssa paljon ruokaa - eilenkin teimme kaksi eri piirasta!
Tänään vaapuin kaikessa rauhassa koulupäivän jälkeen kotiin, josta minä, Vivienne, Mamma ja Sofie lähdimme autolla EUR-alueelle uteliaisuuden ja parin Viviennen suositteleman hyvän kaupan perässä. EUR on Mussolinin rakennusprojekti, ulkona Rooman keskustasta ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Sitä olisi jaksanut katsella pitempäänkin, mutta tulimme tietysti nälän ajamina kotiin, jossa Mamma esitteli minulle taas ihania pastareseptejään...
Illallisen jälkeen istuskelimme kolmeen pekkaan Viviennen parvekkeella jutustelemassa, ja kun Sofie meni nukkumaan ja Vivienne päätti alkaa katsoa gossip girliä, siirryin sisälle puhelemaan Samin kanssa - ja hupsista, kellohan on kaksi yöllä ja läksyt tekemättä (tulee ihan kotoisa fiilis!)...
Tl;Dr: Kaikki on aivan ihanaa!
15.6.2015
Kòh kòh
Eilinen iloitseminen voinnin parantumisesta oli hiukan aikaista, sillà totesimme tànààn ettei minun kannata mennà kouluun. Olen ihan jees, vàhàn heikko olo, mutta yskà on todella paha, enkà halua tartuttaa muita. Sità paitsi jos lepààn tàmàn pàivàn, olo ei pahene ja voinen mennà taas huomenna.
Harmillista, mutta ei voi mitààn - cosa che capitano, kuten sanotaan :)
Harmillista, mutta ei voi mitààn - cosa che capitano, kuten sanotaan :)
14.6.2015
Kàvelyà
Kuvitelkaa herààvànne ennen kuutta nukuttuanne neljà tuntia.
Kuvitelkaa Rooman esikaupunkilàhiòn tyhjàt kadut, joilla tuuli pyòrittelee roskia ja joku yksinàinen pikku kissa rapsuttaa jalkaa ruoan toivossa.
Kuvitelkaa metro, jossa ensimmàistà kertaa pààsen istumaan, koska ihmisià ei ole sataa joka vaunussa.
Kuvitelkaa aamukahdeksan valkoinen valo ja Etelà-Euroopan paksu, seisova làmpò.
Kuvitelkaa valtava, kivinen kaariportti, jonka alta kulkee vain muutamia ihmisià matkalla samaan paikkaan kuin sinàkin.
Kuvitelkaa, ettà astutte kaksikymmentà yli seitsemàn noin vain paikkaan, jonne normaalisti joutuu jonottamaan yli kolme tuntia.
Kuvitelkaa sunnuntaiaamun Vatikaani, aukio tyhjànà, vain muutama ihminen nousemassa valtavia kiviportaita maailman suurimpaan kirkkoon ja yhteen kristittyjen pyhimmistà paikoista.
Kun Pietarinkirkkoa suunniteltiin, keksittiin tehdà optinen illuusio: kulkuvàylà kirkolle levenee voimakkaasti, jolloin se nàyttàà olevan ihan làhellà, mutta kun kàvelet sità kohden, matka ei lopukaan koskaan ja kirkko kasvaa ja kasvaa muuttuen lopulta niin massiiviseksi, ettà se tuntuu epàtodelliselta.
Ei tàmàn pitàisi olla olemassa.
Ei tàllaisen rakentaminen hartiavoimin pitàisi olla mahdollista.
Ei tàmà voi olla todellinen.
Sunnuntaiaamuna aikaisin kirkossa on vain kourallinen ihmisià, jokunen turisti, mutta ennen kaikkea roomalaisia. Kamerat eivàt naksu, turistit eivàt mekkaloitse, vain munkkikuoron rauhallinen hymni kantautuu joltain pienemmistà alttareista, se kaikuu matalana luolassa ja kuulostaa vedenalaisen utuiselta.
Pietarinkirkko on kàsittàmàtòn. Kirjaimellisesti. Sisààn astuessani mietin, kuinka ihminen voi oppia ymmàrtàmààn mitààn luonnosta, jos yksi kivirakennuskin tuntuu vaikealta saada mahtumaan ajatuksiin.
Ehkà jotain kertoo se, ettà ulos astuttuani minun oli pakko istuutua hetkeksi rauhoittumaan ja ajattelin, etten voi kirjoittaa tàstà yhtààn mitààn.
Katson korkeudessa leijuvaa kattoa ja sen koristelua, katson yhtà kivipaneelia joka on koristeltu veistetyin ja kullatuin ruusuin ja mietin, kuinka satoja vuosia sitten joku ihminen on pidellyt sità kàsissààn ja veistànyt jokikisen teràlehden ja kiekuran, ja katson sitten kauemmas koko muuta kattoa, joka on kauttaaltaan kuorrutettu samoilla paneeleilla. Niità on satoja. Koko kirkossa làhes varmasti tuhansia. Jokainen veistos, joka seisoo sivualttereiden vieressà tai hauta-arkkujen pààllà tai ovien sivuilla tai siipineen katossa tai fakaadin huipulla tai sakastissa on jonkun ajat sitten kuolleen taiteilijan tuntikausien tyòn tulos. Jokainen mosaiikkineliò lattiassa tai katossa tai seinillà tai tauluissa on ensin tehty, kuva on suunniteltu ja mosaiikit huolellisesti aseteltu. Sità kàsityòtaidon, teknisen osaamisen ja kestàvyyden yhdistelmàà ei kannata ajatellakaan, koska silloin ei saa henkeà ja jaloista katoaa voima.
En tiedà, oletteko sattuneet huomaamaan - itse en ainakaan ollut - ettà joka ikinen maalaus, fresko ja kuviointi kirkossa on mosaiikkia. Yksikààn kuva ei ole maalattu. Pietarinkirkossa nàkee enemmàn mosaiikkineliòità kuin taivaalla tàhtià.
Jos kàrsit eksistentiaalisen kriisin puutteesta eikà korpi tai valtameri tarjoa apua, mene Pietarinkirkkoon. Siellà tuntee itsensà pieneksi ja avuttomaksi jonkin tuntemattoman voiman edessà...
menneen ihmisen kadonneen taituruuden edessà.
Sisàllà oli valtavasti patsaita, joista tàmà teki suurimman vaikutuksen. Làvitse marmoria ja graniittia oleva veistos koristi oven ylàpuolta kuin katos, jonka alta kuljettiin nunnien ja kahdeksanvuotiaiden pikkumunkkien kansoittamiin, suurimmaksi osaksi suljettuihin osiin. Kuva hàmàà, sillà kuten kirkossa kaikki, tàmàkin oli todella suuri: tiimlasia pitelevà, peitetty kuolema on kaksi kertaa kokoiseni.
Juuri ollessani poistumassa kirkosta tunnin jatkuvat kàvelyn ja ihmettelyn lopuksi huomasin hiukan syrjàssà olevan Pietàn. Olin pohjattoman onnellinen, sillà olen aina pitànyt veistoksesta hirveàsti enkà tiennyt sen olevan siellà. Sità ei pààssyt kahtakymmentà metrià làhemmàksi, mutta se oli oikeastaan ihanaa: himmeàssà valossa Maria kiilteli luunvalkeana kaukaisuudessa.
Vatikaanista toivuttuani kàytànnòssà kàvelin koko loppupàivàn. Ristiin rastiin pitkià matkoja tuntemattomilla kujilla yksitoista tuntia. Minulla oli todella hauskaa ja nàin mielenkiintoisia asioita ja paikkoja, joihin en olisi luultavasti muuten tòrmànnyt, mutta lopulta olin kuin Andersenin merenneito joka askelta aristaen, ja kipu jaloissa on vielàkin niin kova, etten ihmettelisi vaikka jalkapòytàni olisi hiusmurtumilla (joilla se ei tietenkààn ole, mutta u get the idea).
Tànààn opin muuten ilman kouluakin kaksi asiaa:
1. Tààllà ei kannata luottaa kyltteihin, koskaan. Vatikaanissa kuljin ympyràà sekalaisten kylttien mukaan Sikstuksen kappelin peràssà, ja lopulta kun luulin olevani oikeassa paikassa ja kysyin neuvoa, sain kuulla sen olevan tàysin toisella puolella valtiota (heh). Lopulta kappeli ei ollut edes auki. Sieltà palatessani ja Roomaan palattuani yritin seurata màkkàrin viittoja (koska halusin vessaan ja kupin kahvia - kaikki paikat olivat kiinni eikà tààllà missààn kahvilassa ole vessoja), ja kàveltyàni ainakin kilometrin mittaisen lenkin lòysin itseni làhtòruudusta, jossa toinen kyltti osoitti tàysin pàinvastaiseen suuntaan. i'm trollin it
2. Sivukujien puolityhjissà pikku kirkoissa voi torkkua turvallisesti, jos pitàà kàsià ristissà ja nàyttàà keskittyvànsà rukoilemaan. Kàvin tànààn noin kuudessa kirkossa...
Kello on puoli kahdeksan ja olen kotona Samin kanssa kahdestaan. Saimme tànààn muuten toisenkin EF-opiskelijan, ranskalainen about ikàiseni tyttò, joka kày siis samaa koulua, vaikuttaa mukavalta. Vaikka kommunikoiminen voikin osoittautua haasteeksi, sillà hàn puhuu englantia hyvin vàhàn eikà ymmàrràkààn paljoa, myòs italiasta on hallussa vasta aivan alkeet... Mikàs siinà! (àlàkà unohda sulavia liiiikkeitàsi)
Ja ai niin, hyvià uutisia! Pàivien hakkaavan yskàn jàlkeen kòmmin eilen apteekkiin ostamaan lààkettà, koska italian viittomien pikakurssi ei oikein innostanut. Se auttoi heti, ja oloni on jo paljon parempi! Voin hengittàà, jee!
(kuvat taas googlesta btw, en kuvannut kirkossa enkà ole tekniikan ihmelapsi- mutta valitsen kuvia vain paikoista, jotka olen nàhnyt ja sellaisella sààllà, joka vastaa tàmànhetkistà.)
Kuvitelkaa Rooman esikaupunkilàhiòn tyhjàt kadut, joilla tuuli pyòrittelee roskia ja joku yksinàinen pikku kissa rapsuttaa jalkaa ruoan toivossa.
Kuvitelkaa metro, jossa ensimmàistà kertaa pààsen istumaan, koska ihmisià ei ole sataa joka vaunussa.
Kuvitelkaa aamukahdeksan valkoinen valo ja Etelà-Euroopan paksu, seisova làmpò.
Kuvitelkaa valtava, kivinen kaariportti, jonka alta kulkee vain muutamia ihmisià matkalla samaan paikkaan kuin sinàkin.
Kuvitelkaa, ettà astutte kaksikymmentà yli seitsemàn noin vain paikkaan, jonne normaalisti joutuu jonottamaan yli kolme tuntia.
Kuvitelkaa sunnuntaiaamun Vatikaani, aukio tyhjànà, vain muutama ihminen nousemassa valtavia kiviportaita maailman suurimpaan kirkkoon ja yhteen kristittyjen pyhimmistà paikoista.
Kun Pietarinkirkkoa suunniteltiin, keksittiin tehdà optinen illuusio: kulkuvàylà kirkolle levenee voimakkaasti, jolloin se nàyttàà olevan ihan làhellà, mutta kun kàvelet sità kohden, matka ei lopukaan koskaan ja kirkko kasvaa ja kasvaa muuttuen lopulta niin massiiviseksi, ettà se tuntuu epàtodelliselta.
Ei tàmàn pitàisi olla olemassa.
Ei tàllaisen rakentaminen hartiavoimin pitàisi olla mahdollista.
Ei tàmà voi olla todellinen.
Sunnuntaiaamuna aikaisin kirkossa on vain kourallinen ihmisià, jokunen turisti, mutta ennen kaikkea roomalaisia. Kamerat eivàt naksu, turistit eivàt mekkaloitse, vain munkkikuoron rauhallinen hymni kantautuu joltain pienemmistà alttareista, se kaikuu matalana luolassa ja kuulostaa vedenalaisen utuiselta.
Pietarinkirkko on kàsittàmàtòn. Kirjaimellisesti. Sisààn astuessani mietin, kuinka ihminen voi oppia ymmàrtàmààn mitààn luonnosta, jos yksi kivirakennuskin tuntuu vaikealta saada mahtumaan ajatuksiin.
Ehkà jotain kertoo se, ettà ulos astuttuani minun oli pakko istuutua hetkeksi rauhoittumaan ja ajattelin, etten voi kirjoittaa tàstà yhtààn mitààn.
Katson korkeudessa leijuvaa kattoa ja sen koristelua, katson yhtà kivipaneelia joka on koristeltu veistetyin ja kullatuin ruusuin ja mietin, kuinka satoja vuosia sitten joku ihminen on pidellyt sità kàsissààn ja veistànyt jokikisen teràlehden ja kiekuran, ja katson sitten kauemmas koko muuta kattoa, joka on kauttaaltaan kuorrutettu samoilla paneeleilla. Niità on satoja. Koko kirkossa làhes varmasti tuhansia. Jokainen veistos, joka seisoo sivualttereiden vieressà tai hauta-arkkujen pààllà tai ovien sivuilla tai siipineen katossa tai fakaadin huipulla tai sakastissa on jonkun ajat sitten kuolleen taiteilijan tuntikausien tyòn tulos. Jokainen mosaiikkineliò lattiassa tai katossa tai seinillà tai tauluissa on ensin tehty, kuva on suunniteltu ja mosaiikit huolellisesti aseteltu. Sità kàsityòtaidon, teknisen osaamisen ja kestàvyyden yhdistelmàà ei kannata ajatellakaan, koska silloin ei saa henkeà ja jaloista katoaa voima.
En tiedà, oletteko sattuneet huomaamaan - itse en ainakaan ollut - ettà joka ikinen maalaus, fresko ja kuviointi kirkossa on mosaiikkia. Yksikààn kuva ei ole maalattu. Pietarinkirkossa nàkee enemmàn mosaiikkineliòità kuin taivaalla tàhtià.
Jos kàrsit eksistentiaalisen kriisin puutteesta eikà korpi tai valtameri tarjoa apua, mene Pietarinkirkkoon. Siellà tuntee itsensà pieneksi ja avuttomaksi jonkin tuntemattoman voiman edessà...
menneen ihmisen kadonneen taituruuden edessà.
Sisàllà oli valtavasti patsaita, joista tàmà teki suurimman vaikutuksen. Làvitse marmoria ja graniittia oleva veistos koristi oven ylàpuolta kuin katos, jonka alta kuljettiin nunnien ja kahdeksanvuotiaiden pikkumunkkien kansoittamiin, suurimmaksi osaksi suljettuihin osiin. Kuva hàmàà, sillà kuten kirkossa kaikki, tàmàkin oli todella suuri: tiimlasia pitelevà, peitetty kuolema on kaksi kertaa kokoiseni.
Juuri ollessani poistumassa kirkosta tunnin jatkuvat kàvelyn ja ihmettelyn lopuksi huomasin hiukan syrjàssà olevan Pietàn. Olin pohjattoman onnellinen, sillà olen aina pitànyt veistoksesta hirveàsti enkà tiennyt sen olevan siellà. Sità ei pààssyt kahtakymmentà metrià làhemmàksi, mutta se oli oikeastaan ihanaa: himmeàssà valossa Maria kiilteli luunvalkeana kaukaisuudessa.
Vatikaanista toivuttuani kàytànnòssà kàvelin koko loppupàivàn. Ristiin rastiin pitkià matkoja tuntemattomilla kujilla yksitoista tuntia. Minulla oli todella hauskaa ja nàin mielenkiintoisia asioita ja paikkoja, joihin en olisi luultavasti muuten tòrmànnyt, mutta lopulta olin kuin Andersenin merenneito joka askelta aristaen, ja kipu jaloissa on vielàkin niin kova, etten ihmettelisi vaikka jalkapòytàni olisi hiusmurtumilla (joilla se ei tietenkààn ole, mutta u get the idea).
Tànààn opin muuten ilman kouluakin kaksi asiaa:
1. Tààllà ei kannata luottaa kyltteihin, koskaan. Vatikaanissa kuljin ympyràà sekalaisten kylttien mukaan Sikstuksen kappelin peràssà, ja lopulta kun luulin olevani oikeassa paikassa ja kysyin neuvoa, sain kuulla sen olevan tàysin toisella puolella valtiota (heh). Lopulta kappeli ei ollut edes auki. Sieltà palatessani ja Roomaan palattuani yritin seurata màkkàrin viittoja (koska halusin vessaan ja kupin kahvia - kaikki paikat olivat kiinni eikà tààllà missààn kahvilassa ole vessoja), ja kàveltyàni ainakin kilometrin mittaisen lenkin lòysin itseni làhtòruudusta, jossa toinen kyltti osoitti tàysin pàinvastaiseen suuntaan. i'm trollin it
2. Sivukujien puolityhjissà pikku kirkoissa voi torkkua turvallisesti, jos pitàà kàsià ristissà ja nàyttàà keskittyvànsà rukoilemaan. Kàvin tànààn noin kuudessa kirkossa...
Kello on puoli kahdeksan ja olen kotona Samin kanssa kahdestaan. Saimme tànààn muuten toisenkin EF-opiskelijan, ranskalainen about ikàiseni tyttò, joka kày siis samaa koulua, vaikuttaa mukavalta. Vaikka kommunikoiminen voikin osoittautua haasteeksi, sillà hàn puhuu englantia hyvin vàhàn eikà ymmàrràkààn paljoa, myòs italiasta on hallussa vasta aivan alkeet... Mikàs siinà! (àlàkà unohda sulavia liiiikkeitàsi)
Ja ai niin, hyvià uutisia! Pàivien hakkaavan yskàn jàlkeen kòmmin eilen apteekkiin ostamaan lààkettà, koska italian viittomien pikakurssi ei oikein innostanut. Se auttoi heti, ja oloni on jo paljon parempi! Voin hengittàà, jee!
(kuvat taas googlesta btw, en kuvannut kirkossa enkà ole tekniikan ihmelapsi- mutta valitsen kuvia vain paikoista, jotka olen nàhnyt ja sellaisella sààllà, joka vastaa tàmànhetkistà.)
Tilaa:
Kommentit (Atom)