Amsterdamn

Havahdun kaiuttimista särähtävään kuulutukseen, jonka tarkoitus on mitä ilmeisimmin kertoa miehistölle lähestyvästä laskeutumisesta. Hollanti kuulostaa erikoiselta tanskan, saksan ja ranskan sekoitukselta, josta saa sieltä täältä sanan kiinni ruotsin pohjalta.

Avaan silmäni ja näen allani levittäytyvän Alankomaat, paperinohuena lakeutena kuin veden päällä kelluen. Horisontti katoaa taivaaseen, josta lentokoneesta käsin erottaa kerrostuneisuuden hienoisina sävymuutoksina ja pilvien päällekkäisyyksinä. Kapeiksi paloiksi huolellisesti uomitetut pellot kantavat silmänkantamattomiin vihreää orasta, ja niiden väleissä geometrisesti kulkevat suorat joet hohtavat kirkkaassa auringonpaisteessa silmiä häikäisten, ne kulkevat aivan tavallisen näköisten omakotitalojen vieritse, jokaisella on takapihallaan laituri ja suuri, katettu vend  Kaikkialla on vettä ja peltoa, tuolla siintää loistava Amsterdam, ja rantaviiva on kauttaaltaan reunustettu tuulimyllyillä, joiden valkoiset lavat pyörivät tasaisesti merituulessa, valtavat aurinkovoimalat ja kasvihuoneet kiiltelevät peltojen ja asuinalueiden väleissä. Siellä täällä valtavat jokisuistot rikkovat ihmisen turvallisen suoraviivaisuuden näyttäen suorastaan röyhkeiltä - enkä epäile hetkeäkään, etteikö jo muutamien metrien merenpinnan nousu riittäisi upottamaan koko Atlantiksen. Vilkaisen taakseni, ja näen tumman sinivihreänä hohtelevan meren jota sadat purjeveneet täplittävät valkoisilla purjeillaan kuin tähdet yötaivasta, ne vetävät perässään leväpyrstöä. Tiiviisti rakennettuja asuinalueita ei näy vain massa vaan myös vedessä rakannettuina pihlajanlehden muotoisille, pikkuisten aallonmurtajien näköisille tekoniemille, jollaisia luulin olevan vain Dubaissa.
Kaikessa vehreässä paratiisimauisuudessaan ja mystisessä geometriassaan koko maan voisi helposti kuvitella kummallisen futuristiseksi; muinaiseksi sivilisaatioksi jonkinlaiseen Avatarin tai Laputan kaltaiseen fantasiaelokuvaan - ilmanäkymä pelloista itse asiassa toi mieleeni Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaiden kelluvat puutarhat.

(Vau, lentoemo toi just veriappelsiinimehua ja pikkuleipiä. Nää eväät on oikeesti sata kertaa parempia kuin lämpimät safkat, saatiin Amserdamiinkin mennessä tosi hyvää juustovoileipää.)

Kone tömähtää maahan ja poistumme siitä, mutta ovet lentokentälle eivät aukea. Epävarmat matkustajat pakkautuvat ahtaaseen eteiseen ja heiluttelevat vuoroin passejaan ja matkalippujaan laitteille, joiden pitäisi avata ovet. Lasien toisella puolella taukotilassaan lentoemännät sinisissä jakkupuvuissa seuraavat näytelmää huvittuneina, kun ensin lentoperämies ja sitten kapteeni tulevat rynkyttämään ovea. Yksi lentoemännistä siemaisee kahvia. Kaksi sekalaisen oloista vartijaa saapuu paikalle, painelee aikansa paria nappia, nykii ovea, aiheuttaa hälytyksen ja poistuu. Pukinpartainen mies lyhythihaisessa ruutupaidassa tepastelee portaat alas purukumia maiskuttaen, koputtaa oveen, naurahtaa ja nousee liukuportaat rehvakkaasti ylös jalat levällään meihin päin seisten. Kapteeni naputtaa sormillaan vyötään. Pukinpartainen mies poistuu.

Amsterdamin lentokenttä on todella kaunis. Se on valoisa, kotoisa ja vihreä sanan molemmissa merkityksissä: seinät ovat vihreän ja valkoisen sävyisiä, lattia on puinen ja huonekasveja on yltympäriinsä. Syrjemmällä nuori nainen polkee puhelimeensa akkua kuntopyöräntapaisella, "please help us recycle" - roskiksia tulee vastaan joka kymmenes metri, eikä täällä olla selvästikään haluttu ottaa sitä riskiä, ettei joku huomaisi infonäyttöjen olevan ledejä.

Yksin matkustamisessa on se hauska puoli, että voin sieluni kyllyydestä vaeltaa tunnin ympäri kenttää parhaan näköisen ruoan perässä ja lopulta ostaa appelsiinimehun juuri siitä, josta kierrokselleni lähdin.

Portin ympärillä parveilee tummia ihmisiä ja kookkaita, parrakkaita miehiä. Savoa vääntävät kouvolatukkaiset eläkeläisrouvat ovat vaihtuneen korkokenkäisiin tummaveriköihin, italia kantautuu pitkin lentokonetta ja huomaan tulevani hetki hetkeltä uteliaammaksi ja innostuneemmaksi.

Muutama käytännön asia vähän jännittää, mutta ei oikeastaan muuten. No ehkä vähän kuumottaa. Kaksi viikkoa kn kuitenkin helvetin pitkä aika kun sitä oikeen miettii.

Ensi yön nukun Roomalaisten kanssa.